Kesäsäästä ja elokuvista

Pari viimeistä päivää ovat olleet kesäpäiviksi oikein mainioita minun kannaltani, vaikka kaatosade onnistuikin ehkä turmelemaan rakkaan keinonahkatakkini - en tiedä, kun en ole uskaltanut katsoa tarkemmin - koska en imagon vuoksi suostu herkästi pitämään kastumisen kannalta yhdentekevämpiä vaatteita ulkona. Sateiden ansiosta en kuitenkaan ole hikoillut, ja pian kesä alkaakin kääntyä syksyyn, ja lämpötilat laskevat siedettävälle tasolle. Sinänsä auringonpaistetta vastaan minulla ei olisi mitään, jos se ei aina heijastuisi niin tietokoneen monitorista ja TV:stä, mutta tämä kuumuus, tämä helvetin infernaalinen kuumuus... Sitten vielä TV-Uutisissa meteorologi näyttää surkeaa naamaa todetessaan, ettei nyt ole luvassa helteitä, vaan maan halki virtaa viileämpää ilmaa! Voi surkeutta! Voi kurjuutta! Emme voikaan kulkea puolialastomana kaupungilla! Emme voikaan palvoa tummaihoisuutta ottamalla aurinkoa! Onneksi viikon loppua kohden pääsemme nauttimaan taas +30 asteen päivistä, sitähän me kaikki haluamme, eikö! Minä ainakin haluan tikahtua kuumuuteen, minä ainakin haluan hikoilla niin, että joka helvetin kosketuspinta kämpässäni peittyy hikeen minun läheisyydessäni! Minä ainakin haluan käydä suihkussa parin tunnin välein pysyäkseni edes vähän aikaa ahdistumatta kuumuudesta! Minä ainakin haluan saada paniikkikohtauksia iljettävistä ötököistä jotka kaikki yrittävät murhata minua myrkkyhampaillaan ja pistimillään! Kiitos maailmalle kesästä (kiittäisin jumalaa, jos uskoisin häneen)! Perkele, joskus minä vielä muutan maahan, jossa on ikuinen keskisyksy.

Vaikka viime aikoina olenkin kunnostautunut keräämällä elokuvia nuoreen kokoelmaani, niin silti en voi täysin puhtaalla omallatunnolla väittää olevani elokuvien ystävä. Olen käynyt elämäni aikana vain muutaman kerran elokuvateatterissa, ja edellisestä kerrasta on noin 2 vuotta aikaa. Sitä edellisestä varmaan 7 vuotta. Yksi syy on tietysti se, että kertaesitys maksaa liikaa, kun kotonakin voisin katsella elokuvia monet monituiset kerrat uudestaankin - Minun nautintoani ei yleensä pilaa se, että tiedän miten elokuvassa käy. Toinen syy on se, ettei elokuvateattereissa tunnu pyörivän yhtään mitään katsomisen arvoista. Viimeisen vuoden ajalta melkein ainoa elokuva, jonka olisin voinut haluta katsoa, olisi ollut 'Kuninkaan Paluu', mutta sitäkään en sitten voinut katsoa kun oli aiemmat osat näkemättä. 'Terminator 3':nkin olisin voinut haluta nähdä, mutta sekin jäi sitten. Noiden kahden lisäksi ei ole ollut muuta; Kaikenmaailman paskoilta vaikuttavia komedioita ja ylihypetettyjä budjettihirviöitä. Yhdenkään traileri ei ole saanut minua kiinnostumaan tippaakaan niistä. Uusin vihankohteeni on 'Dawn of the Dead', joka on näköjään vienyt suurimman osan viime aikojen mainosajasta. Kun ensimmäisen kerran näin mainoksen leffasta, niin jo silloin tuhahtelin ylemmyydentunnossani, kuinka ko. leffa vaikuttaa sieluttomalta jenkkirymistelyltä. Mukamas kauhuleffa, epäilen todella vahvasti. Eilen SubTV:ltä näytettiin elokuvasta ensimmäiset kymmenen minuuttia, ja täytyy sanoa, ettei vieläkään vakuuta. Tyylitön hömppäleffa, josta paistaa läpi laskelmointi. Leffan ohjaaja Zack Snyderkin kertoi hyvin vihjailevaan sävyyn alkuperäisen 'Dawn of the Deadin' olleen pienemmän yleisön elokuva. Nyt siis ilmeisesti haettiin suurta yleisöä, kas siinäpä hyvä lähtökohta elokuvan tekemiselle. Ei, tästä "he" eivät minun pennosiani tule saamaan. Annan hypetyksen aivopesemien tosielämän zombieiden tehdä sen puolestani.

Oi kuinka rakastankaan vihata asioita, joista en oikeastaan edes tiedä mitään. Viha on kivaa.