Lentäjä

teksti Mikko Penttilä
kuvat Harri Nurminen

Julkaistu 16. helmikuuta 2007

Tuulta ei ole nimeksikään. Pakkasta viisi, muutama pilvi jossain kauempana. Tänään voisi lentää.

Keittiön katossa roikkuu neljämetrinen moottorilennokki.

Ruokapöydällä on kaksi, lisää sen alla. Tiskipöydälle, tuoleille ja ikkunalaudoille on järjestetty työkaluja, maalipurkkeja ja koneen osia siisteihin riveihin.

Siitä se lähti.

– Aikaisemmin olin tehnyt lennokeita. Ja sitten sattui olemaan hyvä moottori valmiina, Volkswagenin kone. Se on sopivan kokoinen, kevyt ja kumminkin tehokas.

Oli vuosi 1973. Raimo Päätalo päätti rakentaa lentokoneen.

Legenda syntyy

On ollut lähes tuuleton päivä. Pakkasta viisi astetta, taivaalla muutama pilvenhattara. Mainio lentosää.

– Se vaatii kärsivällisyyttä, lentokoneen rakentaminen, sanoo Päätalo ja potkaisee keinutuoliin vauhtia.

Ollaan Sanginjoella, vajaa kolmekymmentä kilometriä Oulusta. Päätalo asuu vanhemmilta perittyä pientä tilaa nuoremman veljensä Joukon kanssa.

– Huolella pitää tehdä jokainen osasarja. Eikä saa silti tehdä liian lujaakaan, sitten tulee liian painava. Rakentamisen tarvittavien rimojen on oltava oksattomia ja juuri oikean vahvuisia, kymmenestä kahteenkymmeneen milliin, Päätalo jatkaa.

– Se on millimetrintarkkaa työtä.

Todella. Lentokoneen rakentaminen on niin tarkkaa työtä, että harvalla tulee mieleen sellaiseen ryhtyä.

Mutta Päätalo ryhtyi. Rakennusmaalarin koulutuksella, maatilan piharakennuksen vintillä, yksin.

Eikä edes epäröinyt.

– Tiesin minä, että osaan koneen rakentaa. Se kai siinä viehättikin.

– Olin minä kumminkin noita radio-ohjattavia lennokeita kasannut ja lennättänyt viitisen vuotta. Ja sitten joskus kirjastosta lainannut ilmailulehtiä.

Päätalo sanoo miettineensä koneen niin valmiiksi, että vain joitain yksityiskohtia piti piirtää paperille. Nousu- ja matkanopeus oli tiedossa jo ennen kuin kone oli valmis.

Runkokaariksi kolmikulmarimaa, siipiin huonekaluputkea. Vaijeria, peltiä, vaneria, liimaa, pultteja. Polyesterikangasta ja lakkaa peitoksi.

Volkswagenin moottori nokalle, sen kampiakseliin painelaakeri ja kiinnityslaippa potkuria varten.

Pituus reilu viisi metriä, siipien kärkiväli kahdeksan. Teho 50 hevosvoimaa, huippunopeus 130, lakikorkeus kaksi ja puoli kilometriä.

Tiira I.

Salainen sankari

– Raimo Päätalo on suuri lentäjäsankari, sanoo Antero Kangas, oululaisen ilmailukerho Icaros Teamin perustajajäsen ja ensimmäinen puheenjohtaja.

– Häntä ei byrokratia tai holhousyhteiskunta ole pystynyt nujertamaan. Päätalon luvatonta lentotoimintaa itse suunnitelluilla ja rakennetuilla koneilla muodollisesti paheksutaan, mutta salaa häntä ihaillaan, Kangas luonnehtii.

Keski-Suomen Ilmailumuseon johtaja Kai Mecklin haluaa muistuttaa, etteivät Päätalon koneet täytä ilmailumääräyksiä, eikä niillä siten saisi lentää. Lentokoneita ei saisi omin päin rakennella, eikä ainakaan nousta niillä ilmaan.

Mutta silti.

– Kyllä se palo lentämään on luja. Kun jotain on koneeseen tarvittu, Päätalo ei ole odotellut kauppojen aukeamista. Osat on tarvittaessa tehty itse, Mecklin ihmettelee.

– Esimerkiksi Tiira I:n rakennusvaiheessa on säästetty ja jätetty ohjaussiivekkeet kokonaan pois. Siksi se kääntyy ilmassa vähän kuin auto.

Niin, luvat. Niitä ei Päätalolla ole, minkäänlaisia. Ei ole koskaan ollutkaan.

Moottorilennokeita ovat seuranneet lumikiitäjät, mönkijät ja lopulta lentokoneet. Kaikki itse suunniteltu ja itse tehty, omaan käyttöön ja omilla maille ajettavaksi. Sanginjoella metsissä riittää tilaa ja taivaalla vielä enemmän. Keneltä siihen lupaa kysyisi?

Sitä paitsi lentäjä itse vakuuttaa ajattelevansa aina turvallisuutta. Ennen kaikkea sitä.

– Aluksi koneessa oli pieni, vain 1300-kuutioinen moottori, jonka tehot eivät riittäneet yhtämittaiseen nousuun. Ensimmäisen vuoden tein vain sellaisia loikkauksia, pikku nousuja ilmaan ja taas maahan, Päätalo selvittää.

Kun Päätalo ensimmäisen kerran lähti lentoon talvella 1976, oli takana kolme vuotta koneen suunnittelua, rakentamista ja lentoharjoittelua.

– Ei minua ensimmäinen lento jännittänyt, Päätalo vastaa kuin ihmetellen kysymystä.

– Olinhan minä koneen itse tehnyt. Tiesin tarkkaan, miten se lentää, kaartaa, kääntyy. Kaiken tiesin etukäteen, että millaista se on.

Päätalo kohosi ilmaan ja legendaksi vähin elein.

Harvat naapurit olivat jo pörinään tottuneet, eikä neitsytmatka houkutellut edes perheenjäseniä paikalle.

– Yksin minä lensin, eivät ne muut tulleet katsomaan. Tiesivät, että lentoon se lähtee.

Sivu:  1 2