Lentäjä

Omansa tuntee

On Päätalo lentolupakirjaa harkinnut. Jossain vaiheessa, harrastuksen jo alettua, hän suunnitteli sellaisen hankkimista. Paperi olisi kuitenkin ollut liian kallis.

– Oliko se minun onneni?

Päätalo nousee keinutuolista ikkunan ääreen. Aurinko valaisee lumen peittämää traktoria, vanhaa moottoripyörää ja autoa.

Valoisa aika on talvella lyhyt. Jos aikoo nousta ilmaan, se pitää tehdä nyt.

– Muille on sattunut vahinkoja, vaikka on ollut luvat ja piirustusten mukaan tehdyt koneet. Viime kesänä putosi kolme. Onnettomuuksia sattuu lentokoululennoillakin.

Tutuille on käynyt huonosti. Yhdeltä lähti spinneri irti, potkuri rikkoontui, ja hän joutui tekemään pakkolaskun. Toisen kuomu aukesi, jäi tuulenvastukseksi ja heitti koko koneen kieppumaan. Mies kuoli.

– Olisiko sattunut minullekin, jos olisin lentänyt niin kuin muutkin? Semmoinen tulee väkisin mieleen.

Joskus koneissa on suunnitteluvirheitä, insinöörit eivät ole osanneet ottaa kaikkia ilmailussa eteen tulevia asioita huomioon. Joskus taas rakennusvaiheessa ei olla tarpeeksi huolellisia, vaikka koneet tarkastetaankin.

– Jos olisi tarpeeksi rahaa, voisin ehkä ostaa valmiin koneen, jonkun isomman. Mutta se pitäisi ensin tarkastaa, että kaikki on kunnolla tehty. Ja huolloissa olisin kanssa mukana, katsomassa mitä siellä tehdään. Pelkkään katsastusmiehen sanaan en uskaltaisi luottaa.

Itseluottamukseen on syynsä.

Takana on kolmekymmentä vuotta ilmailua, pitkälti toista tuhatta lentotuntia.

Ei yhtään pakkolaskua, konerikkoa tai mitään muutakaan ongelmaa. Ei edes läheltä piti -tilannetta.

Lähes täydellinen

Tuvalta kävellään kaksisataa metriä.

Sen verran on pitänyt pakkasta, että järvi on jäässä. Lumikenttää ympäröivä tumma kuusimetsä sulkee kaiken äänen ulkopuolelle.

Päätalo kuljettaa kättä Tiira II:n koivusta veistetyllä potkurilla. Kone seisoo metsän laidassa kesät talvet, mutta on hienossa kunnossa. Päätalo käy sitä päivittäin katsomassa. Pyyhkii lumet pois, käyttelee moottoria ehkä vähän, vaikkei lentäisikään.

Tiira II on parannettu versio ensimmäisestä. Viisikymmentä kiloa kevyempi kone on vähän lyhyempi ja kevytrakenteisempi. Suorituskykyä on enemmän: huippunopeus lähentelee kahtasataa, lentokorkeus on yli kolme kilometriä.

Ykkönen myytiin 70-luvun lopussa Helsinkiin, josta se päätyi Helsingin Nuorkauppakamarin kautta Keski-Suomen Ilmailumuseoon.

On myös Tiira III. Viisi vuotta siten valmistunut kone on erilainen: itsekantava siipi on alapuolella. Uusinkin on käyttökunnossa, mutta sitä Päätalo ei näytä, eikä kerro missä sitä säilyttää.

Päätalo nostaa moottorin suojaksi käärityn toppatakin pois. Kone on kaikissa sama, Volkswagenin 1600-kuutioinen bokseri. Luotettava ja yksinkertainen, kestää hyvässä hoidossa vuosikymmeniä.

Päätalo täyttää tänä vuonna kuusikymmentä. Ilmailupiireissä puhutaan hänen suunnittelevan vielä yhtä lentokonetta eläkepäivikseen. Mies itse sanoo, ettei ole sellaista tekemässä.

– Ei näitä pienkoneita kannata enää lisää rakentaa, Päätalo sanoo ja pyyhkäisee lunta siiven kärjeltä.

– Ei ne tästä enää parane.

Lentäjän sielu

Koneiden rakentelu ja koko harrastus oli määrä lopettaa jo seitsemänkymmentäluvun lopussa.

Tarinan mukaan Päätalo joutui ongelmiin, kun Finnairin lentäjät olivat ihmetelleet oudon linnun ilmaantumista näkökenttään. Poliisi puuttui asiaan, ja Päätalo sai sakkoa. Kone myytiin pois, lentohommien piti olla ohi.

Päätalo yritti, mutta ei pystynyt.

Myyntirahoilla sai uuden moottorin. Tiira II valmistui puolitoista vuotta myöhemmin.

Myös uuden koneen kanssa Päätalo joutui vaikeuksiin. Alkuvuonna 1983 poliisi kävi taas ja kielsi lentämästä. Maassa pysyminen ei kuitenkaan onnistunut, ja keväällä Päätalo joutui raastupaan jatketusta ilmaliikennerikkomuksesta.

Päätalo lupasi, ettei enää lennä. Varmuuden vuoksi poliisi kävi takavarikoimassa potkurin.

Lentämisen halu voitti kuitenkin taas. Päätalo veisti uuden potkurin.

Irti maasta

Koko lyhyen valoisan ajan aurinko roikkuu matalalla.

On vasta puolipäivä, mutta puiden latvat uhkaavat jo nyt jättää notkelmassa olevan järven varjoon. Ylempänä näkisi paremmin.

Päätalo harjaa ohuen jääriitteen pois Tiiran yltä.

Moottori käynnistyy toisella pyöräytyksellä. Ilman äänenvaimennintakin matalapuristeinen kone käy leppoisasti, pehmeä räpätys on melkein miellyttävää.

Päätalo vetää takin vetoketjun ylös asti kiinni, pipon syvemmälle ja kuulosuojaimet korviin. Sitten hän nousee ohjaamoon.

Kaasun lisääminen saa lumen pöllyämään. Kuin varkain Tiira on liikkeellä, renkaat painavat matalaa uraa sohjoiseen jäänpintaan.

Päätalo kaartaa keskelle järveä, kääntää koneen ympäri ja lähtee nousukiitoon. Sadan metrin jälkeen renkaat irtoavat jäästä.

Kohti aurinkoa kohoava kone näyttää suurelta linnulta.

Sivu:    1 2