Lok 15 2008

Joukkoraiskauksesta

Kirjoittanut Maria Lohela kello 18:04

Helsingin Sanomat kertoi eilen joukkoraiskauksesta, joka tapahtui Helsingissä Kaisaniemen puistossa varhain tiistaiaamuna: miesjoukko raiskasi 25-vuotiaan naisen. Naisen mukaan miehet olivat tummaihoisia. Kaupunkilehti Vartin mukaan tekijöitä oli kolme tai neljä.
Olen kirjoittanut aiemminkin naisten oikeudesta liikkua yksinään pimeän tultua ”epämääräisillä” alueilla tai paikoissa, joissa on ”vaaraa” aiheuttavia puskia. Mielestäni naisella on täysin kyseenalaistamaton oikeus liikkua parhaaksi katsomillaan alueilla kellonajasta huolimatta, mutta siitä huolimatta haluan edelleen kysyä miten järkevää se on olosuhteiden ollessa mitä ne ovat.

Naisia kehotetaan välttämään tunnetusti ”vaarallisia” paikkoja etenkin, kun he ovat liikkeellä yksin. Kaisaniemessä puskat ja pimeys on todettu vaarallisuutta aiheuttaviksi ja ratkaisuksi turvallisuuden tunteen lisäämiseksi esitetään puskien tuhoamista ja korvaamista kukkasilla ja lisävaloilla. Ensinnäkin on hyvin kummallista, että vaikka raiskauksen suorittaa mies, vika on paikassa. Toiseksi, miksi naisten liikkumista pitäisi rajoittaa, eikä niiden miesten, jotka raiskauksia tekevät. Kärjistetysti ajateltuna, jos (puska)raiskauksista melkein puolet on ulkomaalaistaustaisten henkilöiden tekemiä, niin ulkomaalaistaustaisten mieshenkilöiden liikkumisen rajoittaminen ”vaarallisissa” paikoissa vähentäisi (puska)raiskaukset puoleen. On päivänselvää, että näin ei tietenkään voi vapaassa Suomessa tehdä. Voimme kuitenkin hyvin tyytyä toiseen vaihtoehtoon, eli naisten liikkumisen rajoittamiseen edelleen vapaassa Suomessa. Kukaan ei estä tai kiellä naista menemästä ”vaarallisiin” paikkoihin, mutta niitä kehotetaan välttämään. ”Vaarallisista” paikoista voitaisiin tehdä turvallisia paikkoja pitämällä vaaraa aiheuttavat tekijät niistä kaukana, mutta nykyresursseilla poliisin voimavarat riittävät lähinnä ylinopeusratsioiden pitämiseen saati sitten ”vaarallisten” paikkojen valvontaan. Minkäänlaisia raiskauksia pystytään harvoin estämään, joten olisi vähintäänkin kohtuullista, että kiinni saadulle tekijälle annettaisiin kova, ihmisten oikeuskäsitystä vastaava rangaistus. Esimerkiksi väkivaltarikoksiin syyllistynyt ulkomaan kansalainen pitää voida karkottaa. Suomen kansalaisille kuritushuonetta ja rahallinen korvaus uhrille.

Naisena olen syvästi pahoillani Helsingissä joukon voimalla raiskatun, toisen nuoren naisen kohtalosta. Hän on jonkun tytär, lapsenlapsi, kenties sisko tai täti. Ystävä. Monen ihmisen elämä on järkkynyt tuon tapahtuman seurauksena, joka jättää jälkensä pitkäksi aikaa, kulkee ajatuksissa mukana loppuelämän. Hän ei ollut ensimmäinen raiskattu nainen Suomessa, eikä ensimmäinen joukkion raiskaamaksi joutunut. Tätä menoa ei myöskään taatusti viimeinen.

Raiskausta pidetään suomalaisessa yhteiskunnassa yhtenä iljettävimpänä ja alimpana tekona, eikä se nauti kansan keskuudessa minkäänlaista hyväksyntää tai oikeutusta. Jopa vankiloissamme seksuaalirikollisia eristetään omiin oloihinsa ”turvaan”, koska linnakundienkin keskuudessa heitä pidetään pelkkänä pohjasakkana.

Maahanmuuttajien osuus Suomen väestöstä on vain neljän prosentin luokkaa, mutta siitä huolimatta heidän suhteellinen osuutensa raiskauksissa ja muissa väkivaltarikoksissa on merkittävä. Maahanmuuttajalapset, -naiset tai -vanhukset eivät raiskaa, joten pahan tekeminen jakaantuu entistä pienemmän porukan harteille. Joukkoraiskaukset puolestaan ovat lähes yksinomaan maahanmuuttajien tekemiä. Joukkoraiskauksessa tekijäjoukolla on oltava jonkinlainen konsensus, yhteisymmärrys ja hyväksyntä teolle, jotta kaikki joukon jäsenet osallistuvat raiskaukseen. Yhteisymmärrys takaa myös sen, että kukaan joukkion jäsenistä ei ilmianna toisiaan. Edes Oulun ulkomaalaistaustaisten henkilöiden tekemistä joukkoraiskauksista tarjolla ollut vihjepalkkio ei saanut ketään raiskaukseen tai uhrin kiinni pitämiseen osallistuneista paljastamaan tekijöitä. Miten (joukko)raiskaukset voivat profiloitua lähes yksinomaan maahanmuuttajiin, useimmiten islaminuskoisista kulttuureista tuleviin maahanmuuttajiin, ellei juuri heillä olisi tällaista yhteistä hyväksyntää naisen raiskauksen oikeutuksesta? Islaminuskoisissa kulttuureissa ei ole lainkaan tavatonta, että raiskaus katsotaan naisen syyksi, ja vääräuskoisen (ei-islaminuskoisen) naisen raiskaaminen on jopa kannustettava teko.

Jokainen humanitäärisen maahanmuuton seurauksena tapahtunut raiskaus on hankittu raiskaus. Joidenkin mielestä maahanmuutto on välttämätöntä, ja siitä seuraa Suomelle rikkautta ja voimavaroja, mutta ei mitään ainakin ääneen lausuttuja ongelmia, korkeintaan haasteita. Mielestäni raiskausten määrän huima kasvu on selkeä maahanmuutosta aiheutuva ongelma. Joukkoraiskausten lisääntyminen rikostilastoissamme on toinen selkeä maahanmuutosta aiheutuva ongelma. Puutteellisen kotouttamisen merkityksen perään huutelijat näkevät vikaa vain meissä suomalaisissa itsessämme. Huutelijoilla on ollut tässäkin asiassa jo yli 20 vuotta aikaa tehdä selkeitä johtopäätöksiä ja luoda toimivat pelisäännöt, mutta tulokset ovat täsmälleen samat kuin esimerkiksi Norjassa, Saksassa ja Britanniassa, joissa on oltu humanitaarisen maahanmuuton seurausten kanssa tekemisissä huomattavasti pidempään. Muut EU-maat, mukaan lukien rakas Ruotsi, jonka esimerkkiä pyrimme monessa seuraamaan, ovat kiristämässä maahanmuuttopolitiikkaansa. Nyt, kun mahdollisesti ennen näkemätön taantuma kolisuttelee Suomenkin avoimia ovia, on maamme työttömyys lähtenyt uuteen nousuun. On korkea aika tarkastella maahanmuuttopolitiikan järkevyyttä taloudellisen kannattavuuden, mutta myös turvallisuuden ja ihmisten arkielämän hyvinvoinnin näkökulmasta.

Suomalaiset eivät hyväksy raiskaamista ja myös lakimme mukaan se on rangaistava teko. Kun kysymyksessä on meille suomalaisille yhteinen asia, on mielestäni juuri meidän suomalaisten asia päättää, haluammeko me muodostaa monikulttuurisen Suomen sellaisen kulttuurin kanssa, jossa naisten raiskaaminen on hyväksytympää ja jossa nainen on aina miestä vähempiarvoinen kaikilla elämän alueilla. Eikö tämä ole juuri sellainen asia, jota pitää kysyä Suomen kansalta? Jos Suomen kansa sanoo ”kyllä, kyllä, ei tässä ole mitään ongelmaa, lisää maahanmuuttajia vaan”, nykytilanteessa ei ole mitään korjattavaa. Korkeintaan voimme oviemme lisäksi avata myös ikkunat. Mutta niin kauan kuin kansalta ei ole kysytty sen mielipidettä maahanmuuttoasioista ja Suomen monikulttuuristamisesta, vaan maahanmuuton lisääminen jatkuu muutaman (pääasiassa) naispoliitikon ja -virkamiehen omana agendana, ei päätöksen teko ole demokratiaa. Maahanmuuttoon liittyy monia sekä suomalaisia että maahanmuuttajanaisia koskevia erittäin kielteisiä ilmiöitä, mutta monet maahanmuuton kasvattamisen parissa puuhaavat poliitikot ja virkamiehet, etulinjassa Thors ja Viljanen, ovat nimenomaan naisia. Mielestäni tässä asetelmassa on jotakin hyvin eriskummallista ja toivoisinkin heiltä selkeitä näkemyksiä sille, miten vaikkapa juuri maahanmuuttajien tekemien raiskausten määrä saadaan vähennettyä.

Näitä näkemyksiä odotellessa me turkulaiset Varissuon lähiön asukkaat, ja muiden vastaavien asuinalueiden asukkaat muualla Suomessa, saamme nautittavaksemme kaiken sen kasvavan rikkauden ja voimavaran määrän, joka kultamunien kuoriutumisesta lopulta seuraa. Kuoriutumista onkin hartaasti odotettu Suomessa 90-luvun alusta lähtien ja muualla Euroopassa parikymmentä vuotta kauemmin.

Maahanmuutto siinä mittakaavassa, jossa sen halutaan tapahtuvan, ei tapahdu luonnollisesti, kuten pitäisi. Maahanmuuton lisäämisestä on tehty tavoite, joten sitä lisätään keinotekoisesti helpottamalla maahanpääsyä kaikkien tulijoiden osalta. Tämän takia maahanmuutosta ja monikulttuurisuudesta saatavan hyödyn ja rikkauden todistustaakka on maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta kannattavilla tahoilla. Maahanmuuttopolitiikan saaminen keskusteluun ja analyyttisen arvioinnin piiriin on ensiarvoisen tärkeää, sillä tähän saakka perustelut ovat lähinnä jääneet tasolle ”välttämättömyys, voimavara ja rikkaus”, joiden konkretisoitumista kukaan ei ole nähnyt tai osoittanut.

Nyt sinun on aika käyttää äänestysoikeuttasi. Vaikka et olisi kaikesta perussuomalaisten kanssa samaa mieltä, voit olla huoletta sen suhteen että maailma vielä näillä vaaleilla muuttuisi vaalituloksesta riippumatta.

Mutta maahanmuuttokeskustelu muuttuu.

Kaikki puolueet ovat nykyään erityisen huolissaan esimerkiksi mielenterveysasioista tai omaishoitajista, mutta se johtuu siitä, että pienemmät, tavallista ihmistä lähempänä olevat puolueet saavat näillä teemoilla kannatusta. Kun maahanmuutosta tulee merkittävä poliittinen asia perussuomalaisten ansiosta, sitä aletaan käsitellä myös muissa puolueissa ja tämän seurauksen myös mediassa. Rationaalisestihan maahanmuuttoa ei pysty perustelemaan kannattavaksi, joten siinä vaiheessa kun keskustelu käynnistyy, olemme voittaneet jo paljon.

Ennakkoäänestys on jo alkanut. Käytä ääntäsi!

37 kommenttia artikkeliin “Joukkoraiskauksesta”

  1. Riikka 15 Lok 2008 kello 20:58

    Onnea, Maria, vaaleihin! Olen melkeinpä pahoillani, etten asu enää Turussa =)

  2. elmo 15 Lok 2008 kello 21:06

    Osuvia kirjoituksia jatkuvasti. Toivottavasti pääset ryminällä Turun valtuustoon takomaan viherhörhöjen päähän järkeä! Satuin muuten äsken katsomaan 45 minuuttia ohjelman jossa kerrottiin venäläismiljonäärien ympäri Suomea ostamista miljoonahuviloista. Koko jutun aikana taustalla soi uhkaava taustamusiikki ja jutusta sai muutenkin sen kuvan että venäläiset eivät ole tervetulleita Suomeen. Eli siis mediassa saa avoimesti olla “rasistinen” venäläisiä kohtaan mutta auta armias jos joku tekisi samankaltaisen jutun tiedät kyllä kenestä/keistä. Joo mutta tsemppiä, sinunlaisia ihmisiä tarvitaan!

  3. Paha mies Lausteelta 15 Lok 2008 kello 21:31

    Lausteelta tulee ainakin yksi ääni :)

  4. Aleksi 15 Lok 2008 kello 21:34

    Halla-Aho antoi vinkkiä blogissaan. Pitänee katsoa jos vaikka sulle ääneni antaisin.

  5. Pertsa 16 Lok 2008 kello 2:44

    Harmi kun asun naapurikaupungissa. Mutta toivottavasti pääset valtuustoon, sillä sinunlaisiasi ihmisiä siellä kaivataan.

  6. Lapinleuku 16 Lok 2008 kello 8:53

    Onnea Maria vaaleihin!

  7. Mies Kotkasta 16 Lok 2008 kello 11:57

    http://www.kymensanomat.fi/page.php?page_id=5&news_id=200835953133

  8. Hajalla 16 Lok 2008 kello 14:34

    Hyvä kirjoitus! Onnea vaaleihin.

    Voitaisiinko tällaiset joukkoraiskaukset katsoa rasistisiksi rikoksiksi? Minusta niissä mitä suuremmassa määrin on kyse juuri rasismista, nimittäin eivät rikoksen tekijät raiskaa ketään muita kuin nimenomaan valkoisia suomalaisia naisia. Tämä johtunee siitä, että heillä tuntuu olevan näkemys, jonka mukaan valkoinen nainen aiheuttaa käytöksellään ja pukeutumisellaan syyn tulla raiskatuksi. Tämän saman näkemyksen ovat ehtineet muutamat länsimaisen kulttuurin edustajat jo lausua sanoessaan, ettei naisen tule pukeutua niin ja näin eikä pidä liikkua pimeillä kujilla humalassa. Samaa kieltä puhuvat ns. deittiraiskaus-uutiset, joissa annetaan ymmärtää, että nainen on tyhmä kun lähtee vieraan kulttuurin edustajan mukaan. Kyllä uhrin syyllistäminen on alinta mitä raiskatulle voi media tehdä.

    Eihän rattijuopon yliajaman lapsen vanhemmillekkaan sanota, että olisit pitänyt sen kotona pelaamassa konsolia niin ei mitään olisi tapahtunut.

  9. manu 16 Lok 2008 kello 16:09

    Riviperussuomalaisilla ei ole mitään järkevää poliittista sanomaa. Ulkomaalaisvastaisuuden nostattaminen on vain halpamainen ja helppo tapa kalastaa niiden onnetomien kansalaisten ääniä, jotka eivät paljoa asioista muutenkaan tiedä. Perussuomalaiset nostavatkin päätään aina murrosaikoina, jolloin kansallinen pahaolo nousee katkeruuden suosta, pudoten unohduksen hämärään muina aikoina. Soinia kunnioitan rohkeana puhujana ja idearikkaana miehenä, mutta kokonaisuudessaan perussuomalaisten sekalaiset (ja sekopäiset) ehdokkaat pudottavat puolueen poliittisen uskottavuuden riman alle.

    Raiskauksista puheenolen, ei väliä mistä tulevat, rangaistukset pitäisi antaa kovennettuna ja rangaistusasteikkoa ylipäänsä koventaa. Ulkomaalaiset raiskurit pitäisi voida karkoittaa tietyissä tapauksissa (raskauttavia tekijöitä, voimakas väkivalta, joukkoraiskaukset tms.). Se nyt vaan on fakta, että ulkomaalaisten määrä kasvaa ja kehitystä ei mikään (edes perussuomalaisten älämölö) voi estää, asialla on positiiviset ja negatiiviset puolensa. Asian kanssa on siis tultava toimeen ja se, että ripustaa hanskat naulaan, ei ole asioiden kanssa toimeen tulemista, vaan luovutamista ja pimeiden voimien astumista kuvaan. Maahanmuuttajatyötä on lisättävä ja siihen liittyviä varantoja suunnatava oikeisiin kohteisiin, kuten koulutukseen ja työllistämiseen, nyt jos koska tarvitsisimme sen työttömänä lymyilevän maahanmuuttajajoukon työelämään ja se vaatii työtä (jota perussuomalaiset eivät halua nyt tehdä ja nostavat tämän lähinnä retoriseksi ja populistiseksi ääntenkalastamisteemaksi). Tasa-arvo ja moraali kulkevat käsi sädessä, kun maahanmuuttaja siellä suomalaisten joukossa työpaikalla kokee itsensä porukan osaksi, myös hän oivaltaa oman velvollisuutensa kansakunnan osana. Maahanmuuttajien tapakulttuuri ja tavat lähentyvät kantaväestön tapakulttuuria ja syntyy myös uutta tapakulttuuria, se on rikkautta, monimuotoisuus on rikkautta. Kansakunnilla on ollut tapana taistella yhtä totuutta edustavia voimia vastaan, aina vastakkain on ollut kulttuuri, joka edustaa jäykkää ja osoittelevaa diktatuuria (natsismi, kommunismi) ja toisaalla liberalismin eri aatteet (demokratia, monimuotoisuus, vapaus). Onneksi vapaus voittaa aina (ajan kuluessa) ja tiukka moralistinen, osoitteleva, syyllisiä etsivä aate aina lopulta katoaa (odottamaan mörkönä uutta tulemistaan). Jospa ihmiskunta joskus oppisi jotakin historiastaan!

  10. Kekke 16 Lok 2008 kello 17:53

    “Se nyt vaan on fakta, että ulkomaalaisten määrä kasvaa ja kehitystä ei mikään (edes perussuomalaisten älämölö) voi estää, asialla on positiiviset ja negatiiviset puolensa.”

    Oletko kenties uskovainen joka pitää maahanmuuttoa ilman rajoja jonakin Jumalan säätämänä asiana, jolle ei vain voi mitään?

    Siltä hiukan vaikuttaisi yleensäkin tämän sortin juttu.

    Kyllä maahanmuuttoa voidaan säädellä. Niin on tehty niin kauan kuin on ollut maita mihin muuttaa. Tuollaisen “Act of Godin” säveltäminen on paitsi naiivia, myös vaarallista demokraattisen prosessin kannalta, joka on maahanmuutto- ja monikulttuuriasioissa ennestäänkin heikoilla.

  11. Octavius 16 Lok 2008 kello 19:23

    Onnea vaaleihin!

    Itsekin olen ahkeroinut puolestasi jonkin verran. Eli kolme ääntä pitäisi olla vanhojen kontaktieni kautta tulossa.

    Parille tyypille soitan vielä viikonloppuna.

    Hyvältä vaikuttaa muutenkin ja lumipallo on alkanut vyörymään. Monikultturistajien järjetön höpinä ei vakuuta enää ketään.

    -octavius

  12. Tommi 16 Lok 2008 kello 20:39

    Onnea vaaleihin!

  13. saint 17 Lok 2008 kello 0:55

    ”Se nyt vaan on fakta, että ulkomaalaisten määrä kasvaa ja kehitystä ei mikään (edes perussuomalaisten älämölö) voi estää, asialla on positiiviset ja negatiiviset puolensa. Asian kanssa on siis tultava toimeen ja se, että ripustaa hanskat naulaan, ei ole asioiden kanssa toimeen tulemista, vaan luovutamista ja pimeiden voimien astumista kuvaan. Maahanmuuttajatyötä on lisättävä ja siihen liittyviä varantoja suunnatava oikeisiin kohteisiin, kuten koulutukseen ja työllistämiseen, nyt jos koska tarvitsisimme sen työttömänä lymyilevän maahanmuuttajajoukon työelämään ja se vaatii työtä (jota perussuomalaiset eivät halua nyt tehdä ja nostavat tämän lähinnä retoriseksi ja populistiseksi ääntenkalastamisteemaksi).”

    Kun tuollaista tuubaa lukee, niin on mennä usko tulevaisuuteen!

    Manu hyvä, on aivan totta, että ”tarvitsisimme sen työttömänä lymyilevän maahanmuuttajajoukon työelämään”.
    Mutta haluaisitko ystävällisesti vielä tarkentaa, kuinka paljon mielestäsi tarvitsisimme lisää maahanmuuttajia kehitysmaista maailmanlaajuisen laman kolkutellessa ovella. Maahanmuuttoministeriöllä on siitä kyllä tietääkseni päätä huimaavia laskelmia, mutta sattuneesta syystä en oikein luota niihin!

    Nyt on jo kiire saada Marian kaltaisia ihmisiä sellaisiin asemiin, joista voidaan vaikuttaa nykyisen itsetuhopolitiikan muuttamiseksi järkeville urille.

  14. Anna 17 Lok 2008 kello 14:17

    Hyvä blogi! Tarvitsemme kipeästi muutoksen, juuri sellaisen kuin sinä. On kamalaa seurata esim. Isoa-Britanniaa, joka on muuttumassa afrikkalaiseksi ghetoksi ihmiskauppoineen ja väkivaltaisuuksineen. Ruotsissa 10% islamilaisista tekee duunia, muut ovat työttömiä, onko tähän kammottavaan kulttiin kuuluminen ehkä niin uuvuttavaa mielenterveydelle, etteivät he kykene töihin. Olen riskiryhmää raiskauksille, enkä enää voi kulkea vapaasti omassa koto-Suomessani. Kuka hullu tätä haluaa???

  15. Christian 17 Lok 2008 kello 14:49

    Olenkin tästä asiasta keskustellut viime aikoina erityisen paljon.
    Mielipiteeni asiasta on se että nämä raiskaukset pitää saada loppumaan.
    tämän takia asialle pitää todellakin tehdä jotain muutakin kun vaan puhua siitä.
    Kiristetään maahanmuuton pykäliä niin että otetaan Dna-näyte, sormenjäljet,valokuvat ynnä muut tuntomerkit. Ikä pitää tarkistaa ja se on mahdollista tehdä sillä rannejutulla mikä kerrottiin radiossa.
    Tämäkin on kuulemma vapaaehtoinen maahanmuuttajalle.
    Jos hän ei suostu siihen niin eikös tällä ole silloin jotain salattavaa?
    Työvoimapulaa meillä ei todellakaan ole kun suomalaisiakin ihmisiä on kortistossa tällä hetkellä vaikka millä mitalla.Käytetään meidän verorahat niin että koulutetaan ne suomalaiset niihin tehtäviin meidän omilla rahoilla.
    Kaikki maahamnmuuttajat ketkä syyllistyvät rikoksiin pitää karkoittaa heti ilman mitään armoa.
    Maassa maan tavalla!
    Suomessa ei todellakaan ole tapana raiskailla naisia joukolla.
    Islamin uskossa naiset todellakin ovat ala-arvoisia ja sellaisina tulevat aina pysymäänkin. Luin jostain sellaisen jutun missä nainen oli raiskattu joukolla jossain arabimaassa ja sai siitä itse linnatuomion. Siis mitä ihmettä?

    Somaliassa käydään sotaan ja siellä otetaan aina kaikki mitä saadaan vaikka väkisin.
    He tulevat tänne ja tekevät täällä asiat samalla tavalla kun kotimaassaan.Sehän ei käy ,koska nyt ollaan suomessa.

  16. Kristiina 17 Lok 2008 kello 16:05

    Hei Maria,
    en löytänyt vastauksiasi Ylen vaalikoneesta. Eikö kannattaisi käydä siellä kommentoimassa, vaikka monikulttuurisuuskysymykset - tietysti - onkin siellä siivottu näkymättömiin?
    Onnea vaaleihin!

  17. Maria Lohela 17 Lok 2008 kello 16:19

    Hyvä että muistutit siitä, Kristiina.
    Kiitos kaikille kommentoineille, vaalionnen toivottajille ja avuksi olleille!

  18. Octavius 17 Lok 2008 kello 18:30

    Myönnän, että olen nyt jossain määrin ilkeä. Vajavaisuuteni ihmisenä vain houkuttaa tähän kommenttiin.

    Manu kuule, Sinun kannattaa äänestää näissä vaaleissa Katri Sarlundia. Hän on useaan otteeseen linjannut, että itäisen Turun yhteiskunnallinen kehitys on esimerkkinä koko Suomelle.

    Ihan ystävällisenä äänestysvinkkinä Sinulle ja muille monikulttuurin onneen uskoville. Vihreät on Teidän poliittinen kotinne. ja Teillä on mitä suurin oikeus mielipiteisiinne.

    Linkki on tässä: http://www.katrisarlund.net/, ole hyvä.

  19. Manu 19 Lok 2008 kello 7:48

    Ajatusvirheitä - vai pelkkää tietämättömyyttä, joita yritän korjata.

    1. Suomen maahanmuuttopolitiikka ei ole muuttunut määrällisesti, mutta rajat ovat avoimet. Maahantulon syitä ovat: opiskelu, työnteko, avioliitot, pakolaisuus, turvapaikat (eri statuksilla kuin pakolaiset). Näistä pakolaisten määrä on todella pieni ja turvapaikkaakaan eivät niin kovin monet saa (katsokaa tilastoista) eli Suomen ulkomaalaisväestöstä suurin osa on tullut muista syistä kuin “haettuina” pakolaisina.

    2. Octavius, en ole turkulainen, enkä sellaiseksi edes halua. Mitä on “monikulttuurin onni”, en ole uskovainen. En ole koskaan vannonnut noihin moku sanalla alkaviin asioihin, niitä asioita ei voi arvioida muutoin kuin lujasti työtä tekemällä. Totuuden nimissä pakko sanoa, että maahanmuuttajatyössä on paljon mätää, mutta se on kuitenkin arvokasta työtä (huonosti palkattua ja vähän arvostettua - arvostelijoita riittää pilvin pimein, itse he tosin eivät ole halukkaita tekemään mitään, totuushan löytyy aina siitä kovaäänisimmästä).

    3. Kaikkia rikoksiin syyllistyneitä ei tule karkottaa, mutta miettiä sopii, ovatko väkivaltarikokset ja terrorismi tällaisia, minusta ovat, muut voivat olla eri mieltä.

    4. Saint, alapa kouluttaa niitä lähellä eläkeikää olevia suomalaisia pitkäaikaistyöttömiä, tai nuorempia sosiaalipummeja kunnon töihin, onnea matkaan.

  20. Ant- 19 Lok 2008 kello 11:28

    Täältäkin tuli juuri äsken yksi ääni.

  21. Ari 19 Lok 2008 kello 16:52

    Raiskaukset ovat valitettava ilmiö yhteiskunnassa. Tuhansien syyllisten joukkoon mahtuu erivärisiä, eri-ikäisiä ja kohteiksi joutuu liian monta tyttö- ja poikalasta sekä täysi-ikäistä. Vakavasti otettava ehdokas agressiivisen populismin asemesta tarttuu ilmiöön koko tarvittavassa laajuudessa ja kyvykäs poliitikko osaa ehdottaa kattavia toimenpiteitä, jotka kohdistuvat perussyihin.

    Blogisi antaa oudon vaikutelman. Se mitä meidän on tehtävä tässä yhteiskunnassa, on välttää muitten yhteiskuntien sallimat sanan- ja ilmaisuvapauksien väärinkäytökset. Näitä ovat ne, joissa vihaa lietsovien puolueitten ja ehdokkaitten on annettu mellastaa vapaasti synnyttäen väkivaltaa ja rasistista rikollisuutta.

    Maahanmuuttajien kollektiivisen syyttämisen varjolla pyrky valtuustoon antaa tympeän kuvan. Takavuosien keppihevoset, romaanit, saavat nykyään olla rauhassa, kun heidän tilalleen on löytynyt uusi sylkykuppi.

    Raiskaukset ovat rikoksia ja yhteiskunnan tehtävä on arvottaa rikosten vakavuus. Tätä tehtävää et voi jättää vankilan muitten rikollisten oikeudeksi.

  22. Maria Lohela 19 Lok 2008 kello 17:51

    Ari: Raiskauksiin ei mielestäni suhtauduta julkisessa keskustelussa sillä vakavuudella, jolla niihin pitäisi suhtautua. Mielestäni raiskaukset tekijöistä tai uhreista huolimatta on asia, joka pitää nostaa julkiseen keskusteluun rehellisesti. Mielestäni maahanmuutto- ja monikulttuuriasiat pitää nostaa julkiseen keskusteluun rehellisesti.
    Sekä raiskauksia että maahanmuutto- ja monikulttuuri-ilmiöitä pitää tarkastella avoimesti, kaikista näkökulmista.
    Myös negatiivisista näkökulmista.
    Sanot, että blogini antaa oudon vaikutelman. Voisitko täsmentää miten ja missä? Mielestäni kappale jää vajaaksi, enkä näe miten aloituksesi liittyy mihinkään.
    Mitä ovat nuo muiden yhteiskuntien sallimat sanan- ja ilmaisuvapauksien väärinkäytökset?
    Kannatatko sanan- ja ilmaisuvapauden rajoittamista?
    En ole koskaan syyttänyt maahanmuuttajia kollektiivisesti yhtään mistään.
    En ole koskaan kyseenalaistanut yhteiskunnan tehtävää rikosten vakavuuden arvottajana. En ole jättänyt mitään tehtäviä vankien olkapäille. Toteamukseni siitä, että raiskaajat ovat vankiloissa sitä alinta kastia on todettu useissa vankiloita ja vankilaelämää koskevissa lehtijutuissa. Google kehiin. Ajatus ei todellakaan ollut minun keksimäni. Miten voisin asiasta mitään tietää, koska en ole vankilassa koskaan käynyt.

  23. Octavius 19 Lok 2008 kello 20:01

    Nyt alkoi kiinnostamaan. Ilmeisesti Vihreiden(?) edustaja saapui paikalle.

    ‘Se mitä meidän on tehtävä tässä yhteiskunnassa, on välttää muitten yhteiskuntien sallimat sanan- ja ilmaisuvapauksien väärinkäytökset. Näitä ovat ne, joissa vihaa lietsovien puolueitten ja ehdokkaitten on annettu mellastaa vapaasti synnyttäen väkivaltaa ja rasistista rikollisuutta.’

    Voisitko antaa listaa vihaa lietsovista: a. puolueista b. ehdokkaista c. niistä aiheutuneista rasistisista rikoksista.

    Ratkaisuna esität hyvin selvästi siis sananvapauden rajoittamista. Huh huh. Todella kannattaa miettiä kenelle äänensä antaa.

  24. saint 19 Lok 2008 kello 22:49

    “Saint, alapa kouluttaa niitä lähellä eläkeikää olevia suomalaisia pitkäaikaistyöttömiä, tai nuorempia sosiaalipummeja kunnon töihin, onnea matkaan.”

    Manulle tiedoksi: Olen toiminut n. 15 vuotta lähellä eläkeikää olevien suomalaisten pitkäaikaistyöttömien ja nuorempien sosiaalipummien kuin myös maahanmuuttajien kouluttajana.

  25. ttw 20 Lok 2008 kello 4:41

    Tähän pitäisi myös mainita, että perussuomalaiset eivät ole maahanmuuttajavastaisija evätkä vihaa ketään. Vihalla on lyhyet jäljet. Jos jollekkin ei tuo persujen sanoma ole mennyt perille niin se on: “Maassa maan tavalla”. Kunnioitus kaikkia kulttuureja kohtaan, mutta ei ehdoin tahdoin ruveta väkisin “afrikoimaan” Suomea. Nämä joukkoraiskaukset ovat sitä karua todellisuutta mitä monikulttuurisuus saa aikaan. Pidän matkustelusta ja jos haluan tutustua eri kulttuureihin niin menen paikan päälle, en halua sitä samaa välttämättä Suomeen. Siksi haluankin maamme pysyvän samana myös lapsillemme. Mitä enemmän ihminen kohtaa ja matkustaa, huomaa myös kuinka ihana tämä Suomi on.

  26. Faktaa 20 Lok 2008 kello 11:12

    Hyvä että Jussi Halla-Aho antoi sivuillaan vinkkiä sen suhteen,ketä kannattaa äänestää.Olen jo äänestänyt.Ikävä kyllä ne jotka haihattelevat tällaisen monikulttuurisen Suomen perään ovat usein naisia,ja siksi olenkin päättänyt,että en koskaan äänestä naista,ellei hän nimenomaan profiloidu tämänkaltaisen kehityksen vastustajana.Ikävä sanoa näin naisena,mutta ritvaviljaset ja ashtridthorsit tuhoavat kaiken sen,mitä on viime vuosikymmeninä saavutettu tasa-arvotaistelun ansiosta.Moni naiskansanedustaja ja virkamies tekee päätöksiään liikaa tunteen/empatian perusteella miettimättä ollenkaan mitä tapahtuu,kun muslimien määrä kasvaa tarpeeksi.Siinä joudutaan sitten hyväksymään sellaisen ilmiöt,kuin muslimimiesten moniaivoisuus,löysemmät tuomiot vaimon pahoinpitelystä(koraanin mukaan tottelematonta vaimoa saa kurittaa) jne.En todellakaan halua tuollaisia ilmiöitä Suomeen ja tulen omalta osaltani tekemään kaiken mahdollisen sen eteen,ettei niitä ilmiöitä tulekaan tänne.

    Vinkiksi myös muille:älkää äänestäkö missään vaaleissa naista,ellei ko.nainen nimenomaan suhtaudu tällaiseen monikulttuurikultti-ajatteluun kriittisesti.

    Nimimerkki Manu:”Maahanmuuttajien tapakulttuuri ja tavat lähentyvät kantaväestön tapakulttuuria ja syntyy myös uutta tapakulttuuria, se on rikkautta, monimuotoisuus on rikkautta.”

    Tämä ei ole todellakaan mikään itsestäänselvyys.Esimerkiksi Yhdysvalloissa (joka todellakin vaatii maahanmuuttajilta koulutusta,eikä ota ketä tahansa) monet afrikkalaisnaiset joutuvat (tai alistuvat ihan vapaaehtoisesti,vaikka heistä se pahalta tuntuukin) hyväksymään sen,että mies hankkii itselleen Yhdysvalloissa ollessaan usemman vaimon kotimaastaan.Tästä oli Kalevassa kerran juttu.Eräskin nainen toteaa jutussa:
    “Vaikka moniavioisuutta on vaikea hyväksyä, meidän on tehtävä se uskonnon vuoksi”, perustelee New Yorkin malilaisten naisten yhdistyksen puheenjohtaja, 52-vuotias Doussou Traoré. Hänen miehellään on Doussoun ohella kaksi muuta vaimoa kotona Malissa.

    “Meidän äitiemme oli pakko hyväksyä tämä, samoin isoäitiemme”, hän summaa. Malissa 43 prosenttia naisista elää useamman kuin yhden vaimon perheissä.

    www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=702095

    Se että me haluamme siirtolaisten sopeutuvan kulttuuriimme ei tarkoita että he sopeutuvat siihen ja alkavat elää meidän tasa-arvoisen yhteiskunnan edellyttämällä tavalla.Jos haluamme Suomen säilyvän tasa-arvoisena maana,tällaisena kuin tämä on,meidän on yksinkertaisesti lakattava ottamasta tänne sellaista porukkaa,joka haluaa elää aivan toisin.

    Manu:”Se nyt vaan on fakta, että ulkomaalaisten määrä kasvaa ja kehitystä ei mikään (edes perussuomalaisten älämölö) voi estää, asialla on positiiviset ja negatiiviset puolensa. ”

    Se että Suomesta tulee väistämättä muslimienemmistöinen maa ei todellakaan ole mikään luonnonlaki,johon ei voi vaikuttaa.Me todellakin voimme vaikuttaa siihen,millaista politiikkaa täällä harjoitetaan.

  27. urogallus 20 Lok 2008 kello 13:55

    Terve. Juuri kävin äänestämässä sinua. Voimia vaalityön loppusuoralle!

  28. nti 20 Lok 2008 kello 22:22

    Maria minulta saat aivan varmasti äänen! Olen ennen oudoksunut perussuomalaisia puolueena, mutta olen näiden vaalien kautta huomannut, että moni teistä puhuu todellakin asiaa!

    Manu, sinun tekstisi on aika uskomatonta! Ensinnäkin maahanmuuttoa tapahtuu, kyllä, mutta asiat pitäisi hoitaa paremmin niin ettei syrjäytymistä tapahtuisi ja niin että nämä maahanmuuttajan (on syy pakolaisuus, opiskelu tai mikä vaan) ymmärtäisivät sanonnan “maassa maan tavalla”. Sanoit myös, että “Riviperussuomalaisilla ei ole mitään järkevää poliittista sanomaa. Ulkomaalaisvastaisuuden nostattaminen on vain halpamainen ja helppo tapa kalastaa niiden onnetomien kansalaisten ääniä, jotka eivät paljoa asioista muutenkaan tiedä.” Itse opiskelen ainakin tällä hetkellä yhteiskuntatieteitä, joten uskon ja tiedän tietäväni asioita paljon. Jo pelkästään opintojeni vuoksi seuraan tämän yhteiskunnan yleistä toimintaa ja päätöksiä. Enkä usko, että olen ainut joka ehkä tietääkin jostain jotakin.
    Mainitsit myös, että “Maahantulon syitä ovat: opiskelu, työnteko, avioliitot, pakolaisuus, turvapaikat (eri statuksilla kuin pakolaiset).” Toistan itseäni, on maahantulon syy mikä vaan niin maassa maan tavalla.
    Tässä muutamia tosi seikkoja ja omia kokemuksiani: Suomeen hakeneista ulkomaalaisista opiskelijoista puolet ovat kahdesta Afrikan maasta, ja näistä hakijoista 70 % oli väärennetyt todistukset. Miksi? Koska Suomessa he saisivat ilmaisen koulutuksen, ilmaisen sairaanhoidon, toisin sanoen he nauttisivat Suomen julkisista palveluista väärin perustein. Osa niistä opiskelijoista, joiden todistukset hyväksyttiin (varmasti aivan syystä) ja pääsivät Suomeen opiskelemaan, nauttivat edelleen näistä julkisista palveluista syyttä. He eivät käy edes yliopistossa, vaan opiskelupaikan verukkeella he saivat oleskeluluvan Suomeen ja jokainen tekee mitä tekeekin. Haluan kuitenkin painottaa, että osa tosiaan tulee tänne opiskelemaan ja haluaa opiskella ja vielä oikein perustein. Eli en syyllistä jokaista Suomeen opiskelemaan hakevaa. En opiskele Turussa, vaan eräässä toisessa yliopistokaupungissa, mutta olen edelleen kirjoilla Turussa. Opiskelukaupungissani, kohtaan hyvin outoa kohtelua yliopistolla, josta en pidä. Haluan, että voin yliopistolla olla oma itseni, rauhassa ystävieni kanssa ja tuntea oloni turvalliseksi, mutta yliopistomme ulkomaalaiset, valitettavasti (taas) Afrikasta tulevat mm. algerialaiset viheltelevät ja huutelevat perääni. Uskon, että nyt monen varsinkin keski-ikäisen miehen (pahoittelut yleistyksestä) huulille nousee hymy ja he miettivät no onpa siinä tytöllä vakavat ongelmat kun pojat iskevät, mutta itse koen sen syrjintänä, naisia alentavana ja minun rauhaani/yksityisyyttä rikkovana tekona. En ole ikinä kokenut suomalaisilta opiskelijoilta tälläistä.
    Lisäksi olemme olleen ystäviemme kanssa baareissa, jossa konfliktit ovat sattuneet afrikkalaisten kanssa. Eräs afrikkalainen mies pyysi ystävääni tanssimaan, eikä hän halunut lähteä tanssimaan, sai hän mieheltä “kiitokseksi” todella kovan tönäisyn. Menin ystäväni avuksi ja kysyin mieheltä miksi hän tönäisi ystävääni ja syy oli, koska tämä “bitch” ei suostunu tanssimaan hänen kanssaan. Aivan uskomatonta! Samoin itse olen saanut selittää sillon tällöin baarissa etten ole rasisti vaan minulla on poikaystävä enkä siksi halua tanssia heidän kanssaan (tässä kohtaa taas siis puhun ulkomaalaisista) tai kun poikaystäväni on tullut paikalle on hän meinannut saada turpaan, koska haluaa olla tyttöystävänsä kanssa. Itse en ikinä ole saanut suomalaiselta mieheltä tälläistä kohtelua, jos olen torjunut heidät. Monelle nämä ongelmat varmasti ovat pieniä, mutta omasta mielestä nämä peilaavat koko asian ytimeen ja ongelmaan!
    Olen itse asunut parissa eri maassa. Minulla on, sekä Suomessa, että muissa maissa asuvia ulkomaalaisia ystäviä. Lisäksi olen kokenut eräässä maassa, jossa asuin rasismia, koska minua luultiin ko. maan erään vähemmistön edustajaksi. Joten uskokaa, minä tiedän mistä puhun, enkä vaan heitä munsta tuntuu- tietoa. En ole Suomeen tulevia ulkomaalaisia vastaan, mutta syy miksi tulla Suomeen pitäisi olla oikea. Sekä edelleen kuulutan sen perään, että jos minun pitää islamin-uskoisissa maissa käyttää huivia niin pyydän myös Suomessa asuvilta ulkomalaisilta kunnioitusta suomalaisia tapoja ja arvoja kohtaan. Kaikesta ei toki voi syyttää ulkomaalaisia, vaan sitä miten me suomalaiset nöyrrymme ja annamme periksi, mm. koulujen joulujuhlasta poistamalla joulukuvaelman. Vielä yksi lisäys, olen itse ateisti, joten minun päälleni ei voi ainakaan laittaa syytöksiä siitä, että mielipiteeni johtuisivat uskosta tms.

  29. Manu 20 Lok 2008 kello 23:20

    Hyvä nimimerkki faktaa !

    Kommenttisi oli ihan ok, kiitos. Mutta myös siitä voisi vähän korjata ajatusvirheitä.

    1. Vähän kyseenalaistaisin sitä ovatko muslimimaahanmuuttajat enemmistönä Suomen maahanmuuttajaväestöstä tietäen, että suurin osa maahanmuuttajistamme tulee ent. Neuvostoliiton alueelta, lisäksi suuri osa maahanmuuttajia on suomalaisten aviokumppaneita, taitavat vielä ne muslimit ollavähemmistönä ja risuparta radikaalimuslimit vielä vähemmistön vähemmistönä.

    Onhan meillä itsellämmekin vanhastaan vähemmistönä eri uskontokuntiin kuuluvia mm. muslimeita (tataarit), jotka ovat sulautuneet väestöön ja jopa pärjänneet valtaväestöä paremmin (koulutus, tulotaso).

    2. Siitä sopeutumisesta vielä, ne jotka haluavat sopeutua, tullevat sopeutumaan vaikeuksista huolimatta (lähden siitä olettamuksesta, että suurin osa maahanmuuttajista kuitenkin edustaa tätä ryhmää), sitten ovat ne veitseterällä kiikkuvat (eivät omaa kykyjä sopeutumiselle: halu puuttuu), jotka hakeutuvat vaikeuksiin ja ovat valmiita myös rikollisuuteen (pieni vähemmistö).

    On totta, että Afrikassa on moniavioisuutta, on sitä jenkeissä itselläänkin (mormonit). Miten teet eron siinä, että mies pitää rakastajarta ja käy vieraissa, eikö se vastaa moniavioisuutta. Väitän, että suuri osa miehistä, kulttuurista riippumatta, on valmis pettämään rakastamaansa kumppania, moniavioisuus on biologinen fakta pikeminkin kuin rodullínen tai kulttuurinen osa miestä. Lähtökohta on se, että ei meidän pidä hyväksyä kulttuurillemme vieraita asioita, jotka rikkovat voimakkaasti arvomaailmaamme (pakkoavioliitot, ympärileikkaukset, moniavioisuus, häpeärikokset tms.). On suomalaista metsäläisyyttä huudella partaansa asioista, joista ei pidetä, mutta suoraan sanomista vältellään, siis älkäämme olko hiljaa, vaan kerrotaan oma mielipiteemme ko. asioista, se on reilua myös maahanmuuttajia kohtaan.

    3. Juuri tällaisten mielipiteiden, joita perussuomalaiset edustavat laajalti, myös maahanmuuttajien integroituminen on vaikeaa, on suuri ryhmä ihmisiä, jotka eivät vaan hyväksy mitään maahanmuuttajaa missään muodossa.

  30. Faktaa 21 Lok 2008 kello 13:26

    Manulle:on totta,että myös mormonit harjoittavat moniaivoisuutta.Mutta pelkästään miesten moniavioisuuden salliminen lailla on törkeää epätasa-arvoa,sillä myös monet naiset pettävät ja myös naisilla on biologinen syy pettää:saada lapselleen paremmat geenit,kuin mitä oma aviomies/poikaystävä voi tarjota.Tutkimusten mukaan nainen pettää sitä todennäköisemmin miestään,mitä vähemmän viehättävä mies on fyysisesti.Kaikki naiset kun eivät voi saada huippumiestä itselleen,mutta lähes kaikilla on mahdollisuus paritella sellaisen kanssa.Esim.kasvojen symmetriahan kertoo poikkeuksellisen hyvästä vastustuskyvystä,ja siksi naiset haluvat paritella komeiden miesten kanssa. En ole kuitenkaan koskaan kuullut kenenkään miehen kuitenkaan hyväksyneen naisten pettämistä tämän argumentin perusteella,mutta tuota “miesten on kylvettävä siementään” -argumenttiä kylläkin jaksetaan jauhaa maailman tappiin asti!Ja suurin osa naisista(80%) fantasioi muistakin miehistä (esim.seksin aikana) kuin omasta miehestään.Keskimäärin 20 % lapsista on jonkun muun miehen siittämiä,kuin sen,jonka yleisesti luullaan,ja joka luulee siittäneensä lapsen.Niin Ruotsissa kuin Afganistanissakin.

    Ja moniaivoisuus on raamatun vastaista,sillä raamatussahan todetaan,että avioliitto on miehen ja naisen välinen,ei miehen ja useamman naisen välinen!

    Sanot myös,että meidän ei pidä hyväksyä kultttuuriimme kuulumattomia asioita,mutta se että emme hyväksy ei auta siinä vaiheessa enää,kun niitä asioita kannattavista ihmisistä tulee enemmistö.Eikä se,että emme hyväksy niitä tarkoita,etteikö niitä harjoittettaisi.(Musmimiesten moniavioisuus esim.Amerikassa) PS:Bushkin on painottanut julkisuudessa,että avioliitto on yhden miehen ja yhden naisen välinen,mutta eipä se silti hidasta noita muslimiehiä.

  31. Octavius 21 Lok 2008 kello 21:43

    Manu, koska tilastot ja Suomesta kerättävät faktat eivät liikauta Sinua mitenkään ja saavat Sinut vielä vääntämään aiheesta minä-olen-hyvä-ihminen-te-ette-asenteella, niin Sinä siis todella haluat todella muuttaa Suomen vaikka Lontoon, Pariisin tai eteläisen Ruotsin kaupunkien lähiöiden kaltaiseksi paikaksi?

    Sitä on todellisuus, vaihtoehtoja ei ole. Ei auta sopeuttaminen, kotouttaminen tai monikulttuuriprojektointi. Esim. Ruotsissa on kaadettu rahaa miljarditolkulla noihin asioihin, ja lopputulos on sama.

    Haluan kysyä Sinulta Manu, että miksi? Oletko monikulttuurialalla töissä?

  32. Manu 21 Lok 2008 kello 22:24

    Hyvä Faktaa !

    Hah ! Muslimeista ei koskaan tule enemmistöä tässä maassa, jos ei valtaväestö ala kääntyä muslimeiksi. Ei rajojen kautta, eikä edes villikanin lailla lisääntymällä. Ja hei aletaan tekemään niitä lapsia itsekin enemmän, ei puheita, vaan tekoja.

  33. Faktaa 22 Lok 2008 kello 9:45

    Kyllä niistä muslimeista ainakin Saksassa tulee enemmistö tämän vuosisadan loppuun mennessä ja on mahdollista että tulee vielä Suomessakin,jos Astrid Thors ja muut NAISkansanedustajat saavat tahtonsa läpi maahanmuuttopolitiikkalinjaustensa suhteen.Kun syntyvyys on valtaväestöä korkeampi ja otetaan rajojen kautta vielä sisään tarpeeksi suuri määrä,niin kyllä siinä ennen pitkää tasapaino vähän heilahtaa tässä maassa.

  34. Make 22 Lok 2008 kello 15:35

    Onnea vaaleihin. Äänestäisin jos voisin, mutta kun en ole Turkulainen… Omalla paikkakunnalla ei PS:llä ole yhtään ehdokasta. Toivottavasti pääset läpi ja samaa toivon myös monille muille PS:läisille ympäri Suomen mm Halla-Aholle. PS tarvitsee edustustoihin kaltaisianne “tavallisia suomalaisia”, naapurin Matteja ja Maijoja. Teidän kautta PS:n imago saadaan muuttumaan “Punaniskojen örmyjen” puolueesta todelliseksi kokokansanpuolueeksi. Hallitsematon maahanmuutto on asia, josta pitää alkaa saada keskustella myös julkisesti. Asialle pitää tehdä jotain ennen kuin on liian myöhäistä. Jopa “suvaitsevaisuudestaan” tunnetussa Amsterdamissa paikalliset alkavat jo olla kurkkuaan myöten täynnä mamuja. Toivottavasti Suomen tilanne ei koskaan etene Amsterdamin, Lontoon tai Pariisin tasolle. Todellinen _töihin_ tuleva väki on tottakai tervetullutta, mikäli koulutus löytyy ja se on vähintään vastaavalla tasolla kuin Suomessa annettava.

  35. perus 22 Lok 2008 kello 22:09

    Onnea Maria tulevalle viikonlopulle. Tuli tässä vaalitenttiä katsoessa entistä vakuuttuneempi olo siitä, että olette, Soini ja kumppanit oikealla asialla. Vakuuttavaa asiaa uskottavalta mieheltä. Voi voi tätä Urpilaisen rouvaa. Taitaa jäädä pelkäksi tähdenlennoksi. Haamuääni täältä jostain Marialle.

  36. ääni 23 Lok 2008 kello 8:44

    Eilisen vaalikeskustelun jäljiltä Thors on huolissaan perussuomalaisten ehdokkaista jotka suhtautuvat kielteisesti maahanmuuttajiin. Huomaa; hän todellakin sanoo näin. Ei MAAHANMUUTTOON. Onko tämä tahallista kärjistystä vai huonoa ymmärrystä ministeriltä. Ainakin Marian kirjoituksista ymmärtänyt erilailla.

    Myös Anja Snelman katseli kovasti punaisten lasien läpi illallista keskustelua. ” Soini kiihtyi”? ” Soini on mainostoimiston tuote”? Eiköhän toi Timo Soini ole aidosti aito. Alkaa sossuja huolestuttamaan todellakin.

  37. Khalil 23 Lok 2008 kello 13:51

    Tervehdys, Maria Lohela! Olen lukenut monien perussuomalaisten ehdokkaiden näkemyksiä monikulttuurisuudesta, ja täytyy todeta muslimina, että ensinnäkin on hyvä, että asioista keskustellaan, mutta liian moni puhuu tunteella ja valikoivaa informaatiota hyväksi käyttäen. Sinun tapasi lähestyä asioista ovat analyyttisia ja perusteltuja ja arvostan sitä. En ole kuitenkaan samaa mieltä kaikista, mitä sanoit ja tiedän muslmina, että sanat “kulttuuri” ja “islam” sekoitetaan usein keskenään väärin. Ei ole olemassa jotain tiettyä islamilaista kulttuuria. Totuus, valitettava sellainen on se, että arabikulttuureissa islamin pyhästä kirjasta, Koraanista on poimittu yksittöisiä kohtia, joita kukaan rauhaa rakastava muslimi ei koskaan ottaisi käytäntöön tämän päivän maailmassa. Eihän Vanhan testamentinkaan tiettyjä raakuuksia sovelleta tämän päivän kristinuskossa. Jos Perussuomalaiset pärjäävät vaaleissa, toivon, että sinunlaisesi ihmiset pääsevät valtuustoon. Itse äänestän maahanmuuttajataustaista muslimiehdokasta.

Trackback URI | Comments RSS

Onko sinulla jotain sanottavaa?