Maria Lund hoikistui huomaamatta
08.09.2008 06:45 |
Tanssii tähtien kanssa -ohjelman Susa Matson ei hehkuttanut suotta Maria Lundin entistä hoikempaa olemusta ennen lauantain Eurovision Dance Contest -kisan finaalia.
Lundin uuma on niin hoikka, että isokokoinen mies saisi sormensa sen ympäri helposti. Laulaja-näyttelijä oli muutenkin lauantai-iltana Glasgow'ssa iskussa.
Hän näytti mustassa krepatussa tukassaan ja sinisin strassein koristellussa valkeassa mekossaan ripauksella glamrockia varustetulta tangoprinsessalta.
Lundin ja Mikko Ahdin tango ei kuitenkaan purrut euroyleisöön, ja pari jäi nappisuorituksesta huolimatta kisan kymmenenneksi. Varsin kilpailuhenkinen Lund otti ulkonäköönsä liittyneet kehut pettymyksen keskellä tyytyväisenä vastaan.
- Kivaltahan se tuntuu. En kyllä itse ole tietoinen siitä, että olisin laihtunut. Jos niin on käynyt, on sen täytynyt tapahtua ihan huomaamatta, Lund sanoi IS:lle.
Marian hoikkuus ei ole niinkään kovien tanssitreenien vaan yllättäen koirien ansiota. Upeassa kunnossa hän aikoo siis pysyä tanssiurakan päätyttyäkin.
- Minulla on kaksi koiraa, tanskandoggi ja perhoskoira. Luulen, että hoikkuus johtuu siitä, että niiden kanssa on tehtävä päivittäin puolentoista tunnin lenkki, Lund nauroi ja siemaili rankan viikon päätteeksi kuohuvaa Suomen pukukopissa.
- Koirilla on melkoinen kokoero, joten ne ovat aika hauska näky yhdessä. Tämän viikon ne ovat olleet anoppilassa hyvässä hoidossa, joten kiitokset sinne, hän lisäsi.
Risto ja Minna häädettiin pois BB-talosta07.09.2008 22:10, päivitetty 07.09. 22:31
Häätökellot soivat sunnuntaina ensimmäisille Big Brother -talon asukkaille. Kenkää saivat äänestyksessä Risto ja Minna, mikä ei yllättänyt asiantuntijoita.Lue
J-Lo teki 20 raskaustestiä07.09.2008 20:33
Latinotähti Jennifer Lopez teki kokonaista 20 raskaustestiä ennen kuin uskoi olevansa raskaana.Lue
Madonna irvaili paaville Rooman-konsertissaan07.09.2008 19:44
Popin kuningatar Madonna kohauttaa jälleen. Hän omisti Rooman-konsertissaan kappaleen Like A Virgin suoraan paaville.Lue
IS:n lukijat: Minna ulos BB-talosta!07.09.2008 17:12
Ylivoimainen enemmistö Ilta-Sanomien lukijoista toivoo, että Minna häädetään ensimmäisenä Big Brother -talosta.Lue
Maria Lund ja Mikko Ahti Eurotansseista: Teimme parhaamme07.09.2008 12:01
Suomi ei saanut Eurotansseissa toista perättäistä voittoa. Maria Lund ja Mikko Ahti tanssivat tulisen Satumaa-tangon, mutta sijoittuivat kisan 10:nneksi. Sijoitus kirveli paria hetken aikaa kisan jälkeen.Lue
- Lindsay Lohan ja Samantha Ronson aiheuttivat kaaoksen muotiviikolla - katso video (07.09. 11:31)
- Lundin ja Ahdin tango ei purrut Eurotanssifinaalissa (07.09. 09:24)
- Maria Lund ja Mikko Ahti: Pientä jännitystä (06.09. 22:15)
- The Wrestler -elokuvalle Kultainen leijona (06.09. 22:01)
- Kari Tapio lehdessä: Nuorena petin Piaa, nyt olen uskollinen (06.09. 11:16)
- Ville Pusa palasi keikkalavalle (06.09. 08:25)
- Hoikistunut Maria Lund on Eurotanssien ennakkosuosikki (06.09. 07:15)
- Amy Winehouse vaati 48 pulloa viskiä! (06.09. 06:39)
- Ruokahetki puiston päällä - katso kuvat ja video! (05.09. 15:52)
- Kanye West peruutti MTV-gaalan boikottinsa (05.09. 13:56)
- Baywatch-tähdeltä kiristettiin seksivideo (05.09. 10:41)
- Beyoncé Knowles: En halua olla popin kuuma mimmi! (05.09. 10:16)
- Jone Nikulan lehti kuoli (05.09. 08:46)
- Marilyn Monroen amatöörifilmi huutokauppaan - katso näyte filmistä (05.09. 08:28)
- Lehti: Mervi haki taas eroa Matista (05.09. 07:18)
- Satu Taiveaho: Erossa pettyy itseensä (05.09. 06:58)
- Linda leikkaa hiuksensa lyhyeksi (05.09. 06:58)
- Kimi Räikkönen osti uuden 33-metrisen loistojahdin (05.09. 06:51)
- Jimi Hendrixin poltetusta kitarasta huippuhinta (04.09. 23:28)
- Ronnie Wood muutti yhteen tyttöystävänsä kanssa (04.09. 21:32)
- Kate Hudson asuu ex-miehensä luona (04.09. 19:15)
- Pornotähti Ron Jeremy bailasi villisti Helsingissä - katso haastattelu! (04.09. 18:35)
- Lehti: Tupac Shakur yliarvostetuin musiikkihenkilö (04.09. 16:05)
- Äiti paljastaa: Britneyn neitsyys meni 14-vuotiaana (04.09. 15:15)
- BB-Cheryll mukana Johanna Tukiaisen Baywatch-kiertueella! (04.09. 14:48)
- BB-talossa roisia menoa ja seksiä - katso kuvasarja! (04.09. 12:16)
- Viulisti Elina Vähälä esiintyy Simon Bolivar -orkesterin kanssa (04.09. 11:43)
- Tuotantoyhtiö tarjoaa BB-asukkaille ilmaiset kondomit (04.09. 11:03)
- BB-Harri: Toivon, että Risto lähtee (04.09. 10:58)
- Lehti: BB-Johanista tulee isä (04.09. 09:20)
- Tuomarit kehuvat Idols-kokelaita kaikkien aikojen parhaiksi - katso video (04.09. 08:03)
- Hugh Grant tapailee entistä mallia (03.09. 20:43)
- Harri Cheryllille: Mä en ole suhun ihastunut! (03.09. 20:01)
- BB-häätö uhkaa Markoa, Ristoa ja Minnaa! (03.09. 19:57)
- BB-Mia paniikkiin ruumistehtävässä - palomies apuun! (03.09. 18:23)
- Harry Potter -tähti: Menetin neitsyyteni paljon vanhemmalle naiselle (03.09. 18:07)
- Lehti: BB-Riston kohtalo vaakalaudalla (03.09. 16:45)
- Katso kesän ihanimmat häävideot (03.09. 14:26)
- BB-Risto mukana Mister-kisoissa (03.09. 13:07)
- Maailman kuuluisin traileriääni on kuollut (03.09. 11:35)
- BB-Cheryllin äiti: Hän ei harrastanut seksiä (03.09. 11:01)
- Ruotsin jazzlegenda Arne Domnérus kuollut (03.09. 10:56)
- Hollywood-tähti Natalie Portman debytoi ohjaajana (03.09. 10:24)
- BB-Marianna: Ikävöin seksiä (03.09. 10:08)
- Jukka Pojan varastettu tietokone palautettiin (03.09. 08:29)
- Keikkalavalle palaava Ville Pusa: Konsertti oli Jennin toive (03.09. 06:25)
- Pertti Neumannin oikea kylki on "ihan perunamuusina" (03.09. 06:24)
- Leningrad Cowboys ja Puna-armeijan kuoro Ideaparkiin (02.09. 17:58)
- BB-Harri mustasukkaisena Cheryllista (02.09. 14:54)
- Hanna Pakarinen tehtailee sakkoja (02.09. 14:38)
- Michael Jackson ja Pamela Anderson treffeillä (02.09. 14:20)
- Unelmien poikamies menee naimisiin! (02.09. 13:32)
- Madonna odotutti miestään tunnin ensi-illassa (02.09. 13:23)
- BB-Mia ja BB-Minna: Huorittelua ja lehmäksi haukkumista (02.09. 10:26)
- Lehti: Ville Pusa palaa keikoille (02.09. 09:20)
- Seksiä BB-talossa - asialla Cheryll ja Risto! (02.09. 09:13)
- Satu Taiveaho ja Antti Kaikkonen esittelevät kotinsa tv:ssä (02.09. 06:33)
- Danny ja Anneli-sisar kunnioittivat Armia hautakäynnillä (02.09. 06:31)
- Sekoilua BB-talossa: Suutelua, paljastelua, härskiyttä! (02.09. 00:35)
- "Häädetty" Marko luikerteli takaisin BB-taloon (01.09. 22:09)
- BB-Johan varasti show'n alapäänsä trimmauksella (01.09. 18:28)
- Risto on BB-talon Facebook-kuningas (01.09. 18:06)
- P. Diddy rahapulassa - luopuu yksityiskoneestaan (01.09. 16:07)
- Hittikirjailija John Grisham vakuuttaa: ideat eivät lopu (01.09. 15:57)
- Reggae-artisti Jukka Pojan tietokone varastettiin (01.09. 15:04)
- Amy Winehousella ehkä aivovaurio (01.09. 14:21)
- Tribadit lukevat yössään sarjakuvia (01.09. 14:17)
- Toinen kerta toden sanoi Martinalle - katso video! (01.09. 14:11)
- Tummien perhosten koti jahtaa pohjoismaista elokuvapalkintoa (01.09. 13:29)
- Janne Ahosen pojasta Milo Petteri (01.09. 12:49)
- Yksitoista kotimaista elokuvaa ensi-iltaan syyskaudella (01.09. 12:29)
- Prinsessat esille Disneyn jääshow'ssa (01.09. 11:50)
- Tässä on Johanna Tukiaisen Playboy-koekuva - katso kuvalinkki! (01.09. 11:24)
- Kaksi tähtee voitti Somerolla (01.09. 11:01)
- 3D-elokuva tekee tehokasta toista tulemista - katso video (01.09. 10:45)
- Madonna pihistelee - henkilökunta raivona (01.09. 10:37)
- Helen Mirrenin menneisyys: Käytti huumeita, joutui raiskatuksi (01.09. 10:16)
- BB-Marko ryöstöretkellä (01.09. 09:27)
- Viivi Avellan putosi hevosen selästä (01.09. 08:49)
- Lehti: Dannyn ohjelmistoon ehkä Armi-duettoja (01.09. 08:10)
- Armi Aavikko täyttäisi 50 vuotta (01.09. 08:00)
- Friikit pääsevät Idols-karsinnoissa pitkälle (01.09. 06:49)
- HIM:n Kaasu naimisiin - Ville Valo ensi kertaa häissä! (01.09. 06:47)
- Valehäädetty BB-Marko jää sala-asukkaaksi taloon! (31.08. 22:36)
- Sopranos-tähti naimisiin! - Katso kuvat! (31.08. 17:02)
- Jennifer Aniston palaa televisioon - katso video (31.08. 14:09)
- Idols-kokelaat valloittivat Oopperatalon (30.08. 13:03)
- Amy Winehouse sairastui ja perui taas ison konsertin (30.08. 11:14)
KOTIMAA
- Eläkemiljardit katosivat (08.09. 07:09)
- Missi-Saara kuoli junaturmassa (08.09. 07:08)
- Mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Helsingissä (07.09. 22:08)
- Tutkimus: Talvimökkeily kuormittaa ilmastoa luultua enemmän (07.09. 21:11)
- Mielipidemittaus: Kolme suurta puoluetta ovat aivan tasoissa (07.09. 19:46)
- Kaaharin alta sivuun syksynyt poliisi: Kuski ei edes yrittänyt väistää (07.09. 16:52)
- Rattijuoppo täräytti pubin seinään Vaasassa (07.09. 16:22)
- Huumepoliisitutkinnasta sivuun siirretty Marianna Semi sai kriisiapua (07.09. 15:43)
- Poliisiylijohtaja Mikko Paatero toivoo nopeaa ratkaisua Semin asiassa (07.09. 15:20)
- Liisa Hyssälä väläyttää sairaaloihin italialaista mallia (07.09. 14:34)
- Lehmärekka kaatui Merikarvialla (07.09. 13:58)
- Mies surmattiin kotipihalle - oma poika epäiltynä (07.09. 13:26)
- Teekkareiden supikoira-raketti ampaisi korkeuksiin - katso kuvalinkki (07.09. 13:15)
- Kaahari yritti ajaa poliisien päälle Hirvensalmella (07.09. 13:11)
- Ruohonleikkurilla jopa 80 kilometrin tuntivauhtia! (07.09. 13:02)
ULKOMAAT
- Ike-myrskyn uhrien määrä kasvaa Haitilla (08.09. 07:31)
- John McCain rynni gallupeissa ohi Obaman (08.09. 07:22)
- Kahdeksan kuoli sadetulvissa Britanniassa (08.09. 07:19)
- Sarah Palinin kirkossa rukoillaan homoja heteroiksi (08.09. 07:03)
- Presidentti George W. Bush perusteli asuntoluottojättien haltuunottoa (08.09. 00:03)
- Venäjän presidentti Medvedev: Tunnemme veljeyttä georgialaisia kohtaan (07.09. 22:58)
- Maailman halvimman auton tuotantopaikasta syntyi sopu (07.09. 22:34)
- Hurrikaani Ike toi lisää tuhoa Haitiin - ainakin 20 kuoli (07.09. 21:46)
- Yhdysvallat otti haltuunsa kaksi kriisipankkia Fannie Maen ja Freddie Macin (07.09. 21:10)
- Asiantuntijat: USA:n pankkien kriisillä ei suoraa vaikutusta Suomeen (07.09. 21:09)
- Poliisi esittää Israelin pääministerin Ehud Olmertin asettamista syytteeseen (07.09. 20:38)
- Kaksoisisku poliisiasemalle Afganistanissa - ainakin 10 kuoli (07.09. 20:22)
- John McCain siirtyi johtoon USA:n presidenttikyselyissä (07.09. 20:20)
- Zimbabwen oppositio vaatii uusintavaaleja (07.09. 19:28)
- Tässäkö USA:n uusin muotihitti - Sarah Palin -lasit? (07.09. 18:42)
URHEILU
- Suomi hävisi Ruotsille rankkareiden jälkeen Finnkampenissa (07.09. 22:36)
- Ville Mäkäläinen Kotkaan koripalloilemaan (07.09. 21:37)
- Dayron Robles aitoi sähäkästi Slovakiassa (07.09. 21:30)
- Antti Pyrhönen MM-motocrossin kolmonen (07.09. 21:16)
- McLaren jätti protestin Hamiltonin aikasakosta (07.09. 21:00)
- Lewis Hamiltonilta vietiin Belgian GP:n voitto (07.09. 20:54)
- Mikko Ilonen romahti päätöskierroksella (07.09. 20:47)
- Toni Kallion nivunen vihoittelee (07.09. 20:44)
- Vaihdelaatikko petti Heikki Kovalaisen (07.09. 20:26)
- Räikkösen viikonloppu päättyi katastrofiin (07.09. 20:18)
- Räikkönen: Vain voitto olisi kelvannut (07.09. 20:08)
- Suomalaiset motocrossin MM-pisteille Hollannissa (07.09. 18:48)
- Asafa Powell vauhdissa Rietin satasella: 9,77 (07.09. 18:33)
- Naisleijonatkin kyykyttivät Ruotsin kaukalossa (07.09. 18:27)
- Butchers rynni jenkkifutiksen finaaliin (07.09. 18:14)
STADI
- Espoon perimät verot pysymässä ennallaan (08.09. 07:20)
- Risteilyaluksesta pieni määrä öljyä mereen (08.09. 07:04)
- Moottoripyöräilijä kuoli paettuaan poliisia (07.09. 21:14)
- Roskalava paloi Ruoholahdessa (07.09. 15:47)
- Keskelle risteystä jumittunut ratikka hankaloitti liikennettä Taka-Töölössä (07.09. 14:38)
- Alppipuisto ja Lenininpuisto kunnostetaan viihtyisiksi (07.09. 13:28)
- Pyöräilytapahtuma hidastaa liikennettä sunnuntaina (07.09. 12:45)
- Töölönlahdelle kokoontui satoja purjehduksen ystäviä (07.09. 12:31)
- Mies loukkaantui vakavasti Espoon Matinkylän tulipalossa (07.09. 10:42)
- Yrittäjä perui Munkkiniemen kelluvan golfradan rakennuslupahakemuksen (07.09. 10:27)
- Liekeissä ollut henkilöauto haittasi liikennettä Lahdenväylällä (06.09. 18:08)
- Freestylefutiksen kuningas kruunattiin Kampissa (06.09. 17:44)
- Paketti- ja henkilöauto kolaroivat Kehä III:lla (06.09. 16:50)
- Minkki seikkaili Hietalahdessa (06.09. 16:23)
- Moottoripyöräililja lensi tangon yli Vantaalla (06.09. 15:16)
TALOUSUUTISET
- Menikö luksusbuumi jo? (08.09. 07:23)
- Eläkemiljardit katosivat ennätystahtia (08.09. 06:01)
- Talvimökkeily kuormittaa ilmastoa kuin Thaimaan loma (07.09. 21:29)
- "USA:n ongelmajäteillä ei suoraa vaikutusta Suomeen" (07.09. 21:18)
- Suomen Pankki pelkää hermoilun lisääntyvän (07.09. 20:47)
- Surkea rataverkko estää junamatkat USA:ssa (07.09. 20:02)
- USA kansallistaa asuntolainajätit (07.09. 18:57)
- Ennätysmäärä jää nyt eläkkeelle (07.09. 18:43)
- Kovimmat hurrikaanit tulossa (07.09. 17:34)
- Jättilentokone myöhästyy lakon takia (07.09. 16:30)
- Oppositio tyrmäsi Hyssälän yksityistämispuheet (07.09. 15:56)
- Turskat vastaan öljy (07.09. 15:14)
- Tutkimusmatka 1970-luvulle (07.09. 14:28)
- Obama ja McCain tukevat ongelmajättien pelastamista (07.09. 13:18)
- Nyt loppui lihansyönti (07.09. 12:12)
HS.fi UUTISET
- Serena Williams vei US Openin (08.09. 07:27)
- Rankkasateet aiheuttivat tulvia ja maanvyörymiä Keski-Euroopassa (08.09. 07:23)
- Ike-myrsky vyöryi Kuubaan, uhrimäärä kasvoi Haitilla (08.09. 07:19)
- Bulgarian yökerhoja ravisti pommi-iskusarja (08.09. 07:04)
- McCain repäisi neljän pisteen johdon Obamaan gallupissa (08.09. 07:00)
- Poliisiylijohtaja kiistää kuulleensa Semin uhkailusta heti virkaan astuttuaan (08.09. 06:35)
- Tattivuodesta tulossa keskimääräistä parempi (08.09. 05:29)
- 30 vuotta vanhan sateenvarjomurhan tutkinta jatkuu Britanniassa (08.09. 05:28)
- Lähes joka toinen viljelijä hakee liikaa EU-tukea (08.09. 05:20)
- Ihmiset uskaltautuvat taas Bagdadin kaduille ja toreille (08.09. 05:19)
- S-Pankki korvaa paperilaskut Itellan verkkopalvelulla (08.09. 05:07)
- Vanhasen metropolivisio tyrmätään Helsingissä (08.09. 04:00)
- Puustisen tehokkuus ei pelastanut Leijonia (08.09. 01:52)
- Medvedev puhui veljeydestä georgialaisia kohtaan (07.09. 23:48)
- Maailman halvimman auton tuotantopaikasta syntyi sopu (07.09. 22:50)
VIIHDEVIDEOT
MAINOS Gigantti 3101_2009 asti
Big Brother 2008
Kyttääjä-blogi
UUTTA! Hauvakone
Ilta-Sanomien ja Hauva.comin uusi Hauvakone auttaa sinua valitsemaan sinulle sopivimman koirarodun.
Vastaa Hauvakoneen kysymyksiin ja katso, mitä koiria asiantuntijat sinulle suosittelevat!
Napit vastakkain
Elokuvat
Katso, lue ja viihdy!
TV-OHJELMAT
Viihde- ja TV-keskustelut:
- Lähtisitkö liikunnallisille pikatreffeille? [13]
- Millainen olisi täydellinen Idols-voittaja? [21]
- Elämää ilman telkkaria, onko sitä? [19]
- Kuolema asuu Aidensfieldissä! [29]
- Aiotko käydä Flamingossa? [32]
- Alaikäisetkin katsovat Big Brotheria [217]
- Taas se alkaa - Kauniit ja rohkeat! [12]
- Mitä mieltä Mannerheim-elokuvan näyttelijävalinnoista? [27]
- Mistä muistat Michael Jacksonin? [86]
- Sytyttikö Maria! -show? [20]
- Sekoitatko näyttelijän roolihahmoon? [29]
- Onko uusi Lordi parempi kuin vanha? [15]
- Lähtikö Big Brother liian rohkeasti liikkeelle? [216]
- Agents ja Vesa Haaja [29]
- Kauniit alusvaatteet tekevät naisen! [20]
- Miten päässä soivasta musiikista pääsee eroon? [123]
- Miten muistat Armi Aavikon? [139]